Kolumnit

Teemu Vehmaskosken kolumni: Hartiapankkirakentaja fundeeraa

Pitkästä tavarasta paikalla rakentaen, kuka sitä enää tekee? Me teemme – ja tehdessä ehtii ajatella. Aikamoista luksusta nykymaailmassa, ja kovin väheksytty puoli toimialasta.

Muodit vaihtuvat keski-ikäisen mielestä nykyisin sen verran nopeasti, etten ole varma onko leppoistaminen enää muotia. Siis se aatesuuntaus sekä elämänasenne, jonka tarkoituksena on parantaa elämänlaatua vähentämällä työntekoa ja kulutusta. Muita versioita samasta asiasta lienevät slow life ja skandinaavisempi hygge.

Kaikkien näiden tavoitteena ovat mielekkäämpi elämä sekä mielenrauha, jotka on kyllä helppo hyväksyä tavoittelemisen arvoisiksi. Mutta se, että ne voisi saavuttaa vain luopumalla, tuntuu pähkähullulta. Evoluutio olisi jäänyt pahasti kesken, jos villa-sukat jalassa teehöyryihin tuijottaminen olisi tullut muotiin yhtään aiemmin.

Perheen teineille olenkin yrittänyt saarnata omatekoista, fyysisempää tietä tasapainoon. Jos otsaa kivistää, ota koira ja kävele tunti. Tai nyt, perheen rakennusprojektin ollessa käynnissä: tule tontille, kannetaan päivä puutavaraa. Lupaan, että illalla nukuttaa. Rakentaminen on nimittäin ihan parasta hyggeä. Konkreettinen tekeminen haastaa sekä mielen että kropan aivan eri tavalla kuin konttori. Maanantaiaamun koittaessa ehkä sattuu, mutta hyvällä tavalla.

Lisäksi kantaessa, kiipeillessä ja runkonaulaimella paukuttaessa mieli on keskimäärin tyhjä. Siitä syntyy tilaa, mistä taas voi syntyä uutta. Ja jos ei aina uutta, niin ainakin kirkastuneita ajatuksia. Talvikaudella 2016–2017 tontillamme kirkastuivat muun muassa seuraavat satunnaiset pientalomittakaavan viisaudet:

 

Ilmastonmuutos on totta, vaikka Trump twiittaisi mitä. Etelä-Suomessa vallitsi sama sää lokakuun lopusta huhtikuulle. Plus miinus nolla ja keskimäärin kova puuskainen tuuli. Lumia loin tontilta vain kymmenisen kertaa.

Tuottavuuden edellytys ovat kunnon puitteet. Tämä pätee niin akkukoneiden ekosysteemiin, ammattilaisvaatetukseen kuin lämpimään konttiin. Tärkein on kuitenkin itseä fiksumpi puoliso, joka sekä koordinoi kokonaisuuden että kieltää turhanaikaisen kahvinjuonnin suorituksen aikana. Ja kiipeää naulaamaan sille telineelle jolla itseä huimaa.

Keskitetyillä hankinnoilla järkeistää muutakin kuin kuluja. Hyvä lähtökohta on pari kolme vakiotoimittajaa, joilla kilpailuttaa kuorman tai puolitoista kerrallaan. Kun työmaalle ei hanki peräkärryä ollenkaan, ei rautakaupassa tarvitse rampata. Naulat ja muu käyttötavara mahtuvat hyvin samoihin bulkkikuormiin, vaikka kauppias ei tahtoisi siihen alkuun suostua.

Käytännön ammattilaisen suositus on kalliimpi mutta halvin. Koneen toimintavarmuus tai tekijän työn jälki perustelevat itsensä nopeasti. Jos käytännön ammattilainen ei osu ihan peilikuvaan tai vaimon veljeksi, viimeistään opiskelukavereista ja RILin jäsenistä pitäisi löytyä joku jolle kilauttaa.

Kaikki itse rakentavat eivät päädy avioeroon. Perustuskaivannolla askarrellessa yli kymmenen urakoitsijaa, tavarantoimittajaa ja ohikulkijaa ehti kertoa lukemattoman määrän totuuksia siitä, mihin hartiapankkilaiset päätyvät. Pyytämättä. Kiitos niistä, mutta täällä ne eivät päde.

 

Ja lopuksi: jos oma ajatusten Tonava tökkii tai työmaaradion kaupallinen hittiparaati puuduttaa, sunnuntai-iltapäivisin viisautta annostellaan myös avaimet käteen -periaatteella Ylen Kansanradiossa.

Viimeistään toisen, jälleen asioiden tilaan tyytymättömän soittajan kohdalla sen tajuaa. Vaikka talvi oli huono ja tänäänkin on pilvistä, kyllä meillä täällä Suomessa asiat ovat pohjimmiltaan vielä kovin hyvin.

 

Kirjoittaja toimii RILissä tuotteista ja palveluista vastaavana johtajana ja 1.9. alkaen vt toimitusjohtajana. Kolumni on julkaistu aikaisemmin Rakennustekniikka-lehden numerossa 2/2017.

Takaisin edelliselle sivulle