Kolumnit

Selvitysmies Virtanen ja huolestunut veronmaksaja

ke syysk. 27 13:18:00 2017

Maailma tai rakentamisen toimialakaan eivät ole vielä valmiita, todisti kansliapäällikkö emeritus Erkki Virtanen maaliskuussa julkistaessaan selvityksen valtion rahoittaman rakentamisen ongelmista. Kuinka julkiset hankkeet rahoittava veronmaksaja voisi päästä niitä koskevista huolistaan?

Raportissa selvitettiin valtion rahoittamien rakennushankkeiden suunnittelun ja toteuttamisen tehokkuutta sekä hankkeiden aikataulu- ja kustannusongelmia. Selvitysmieheltä edellytettiin selkeitä suosituksia näiden ongelmien vähentämiseksi.

Valmis raportti täyttää toimeksiannon vaatimukset selkosuomella, ja suosituksia on kohtuulliset yksitoista. Asiantuntijavirastoina toimivien Senaatin ja Liikenneviraston toiminnassa Virtanen ei näe merkittävää moitittavaa.

Yhteisrahoitushankkeiden osalta edellytetään, että valtion osuus kiinnitettäisiin ennakkoon sekä euroina että prosentuaalisena enimmäismääränä. Hankkeiden johtoelimiin tulisi istuttaa taloudellista ja rakentamisen asiantuntemusta omaavat valtion edustajat riittävin valtuuksin. Jos yksittäinen hanke näyttäisi vastedes paisuvan, valtion edustajalla olisi oikeus tarvittaessa keskeyttää rahoitus.

Mutta moniko kalliiksi turvonnut hanke olisi parantunut sillä, että se olisi kaiken lisäksi keskeytetty? Valtion osuuden keskeyttäminen olisi todellinen uhka vain, jos muilta osapuolilta olisi hankkeeseen sidottuina valtionosuuden määrää vastaavat vakuudet. Näin hanketta voitaisiin tuskasta huolimatta jatkaa muiden rahoilla. Mutta uhka kohdistuisi edelleen tilaajiin, ei tuottajiin, ja ongelma eli kalleus ei katoaisi mihinkään – vaan realisoituisi kahta kauheampana muille osapuolille.
 

Vika ei taaskaan ole peilissä

Virtanen kuuli selvitystään varten yli 40 rakennusalan asiantuntijaa. He arvioivat, että rakennushankkeiden aikataulu- ja kustannusongelmista yhdeksänkymmentä prosenttia johtuu hankkeiden valmistelun puutteista ja virheistä. Rakennuskohteen teknisiä esiselvityksiä ei oltu tehty tai ne olivat puutteellisia. Esisuunnitelmat ja laskelmat olivat pinnallisia ja nopeasti sutaistuja, usein valmistelukustannusten minimoimiseksi.

Samassa valmistelukiireessä kustannus-, aikataulu- ja projektisuunnittelu olivat jääneet lopputuloksen suunnittelun jalkoihin. Kun kaavoituksellisiin ja hallinnollisiin jäykkyyksiin valitusmenettelyineen ei varauduttu, hankesuunnittelun ja hankkeen aloittamisen väliin jäi kaikesta kiireestä huolimatta lopulta pitkä aika. Sitä ei kuitenkaan käytetty karkeaksi jääneen valmistelun täydentämiseen.

Alan perinteen mukaan suunnittelijan mielestä vika on aina urakoitsijassa ja toisinpäin. Siksi nyt ei yllätä, että rakennusalan mielestä vika on tilaajassa. Nykyisin tilaajalla ei kuitenkaan usein enää ole resursseja, joita syyttää. Jääkö ainoaksi syylliseksi siis rakennuttajakonsultti?

Syyllisten etsimisestä päästään siihen kaikkein olennaisimpaan eli osaajiin. Virtanen esittää, että projektiosaamiseen tulisi rakennusalalla kiinnittää paljon nykyistä enemmän huomiota. Sitä tulisi hänen mukaansa kehittää erityisesti ammattikorkeakoulujen opetuksessa.
 

Eurojen vahtiminen ei ole johtajuutta

Ottamatta kantaa AMK-tason osaamiseen mieleen nousee pari asiaa. Rakennusteollisuus on aina ollut pelkkää projektia toisensa perään enkä epäile, etteikö sitä nykyopiskelijakin ymmärtäisi. Juuri projektiosaaminen tarjosi oman alan työtä vaille jääneille ammattilaisille sillan muille toimialoille suuressa lamassa 1990-luvulla. Toisaalta rakennusalan vakiintuneita yrityksiä johtavat valtaosin nimenomaan toimialan yliopistokoulutuksen saaneet henkilöt. Koulutus ei siis voi olla ihan pielessä: muutenhan yritykset olisivat menneet järjestään nurin. Aika moni yksityinen rakennuttajakin saa pidettyä hankkeensa raameissaan.

Ongelma taitaa olla siinä, että julkisen tilaajan päätöksenteossa ei toimialan osaamiselle ole tilaa. Oudon yksisilmäisesti Virtanen korostaa erikseen, että ministeriötasolle ei enempää rakennusalan osaamista tarvita. Jos kovaksi talousosaamiseksi tulkitaan vain TEM:iläinen rahavirtojen vahtiminen, ollaan aivan liian kaukana – ja ennen kaikkea aivan liian myöhässä – todellisten taloudellisten riskien hallinnasta. Siihen tarvittaisiin sittenkin toimialan substanssin ja prosessien tuntemusta.

Virtanen peräänkuuluttaa hankkeisiin vahvaa johtajuutta, mutta se voi kasvaa vain tekniikan ja talouden yhdistelmästä. Poliittisilta päätöksentekijöiltä tuon yhdistelmän ymmärtäminen valitettavan usein puuttuu, niin kuin pitkäjänteisyyskin. Voi vain toivoa, että päättäjät seuraavat edes oikeita mittareita ja että virkakunnalle on annettu riittävät resurssit ja valtuudet paneutua hankkeisiin. Monessako tuntemassasi hankkeessa nämä molemmat toiveet toteutuvat?
 

Lopullinen vastaus on osaamisen vahvistamisessa

Jos ja kun julkinen sektori haluaa pitää osan palveluihinsa tarvittavasta kiinteistökannasta ja infrasta omassa taseessaan, sen pitää nostaa rakennuttamisen inhouse-osaaminen uudelle tasolle. Senaatti toimeenpani tällaisen ryhtiliikkeen joitakin vuosia sitten, ja Virtasen raportissa se saa käytännössä kehut. Länsimetron uusi toimitusjohtaja Ville Saksi aloitti vahvistamalla aiemmin seitinohuena toiminutta tilaajaorganisaatiotaan. Rakennuttajakonsulttien ei tarvitse tästä olla huolissaan, sillä tekemistä kyllä heillekin riittää. Uskoisin päinvastoin toimintaympäristön muuttuvan heillekin mielekkäämmäksi, kun tilaaja todella tietää mitä haluaa ja ymmärtää vielä halujensa hintalapunkin.

Valtion rakentamisen haasteisiin yleisesti Virtanen suosittelee ratkaisuksi allianssimallia ja edelleen sen pohjalta kehitettävää allianssi-elinkaarimallia. Niissä hän nostaa keskiöön hankkeiden kehitysvaiheeseen panostamisen sekä kannustimet, jotka palkitsisivat samalla logiikalla sekä palveluntarjoajia (bonuksina) että tilaajaa (säästöinä).

Nämä ovat varmasti oikeansuuntaisia toimenpiteitä, kunhan muistaa ettei historiasta löydy montaakaan yhden totuuden onnistumista miltään elämänalueelta. Hankkeen tasapainoinen kehitysvaihe edellyttää tasapainoisia tiimejä kaikille osapuolille, tilaaja mukaan lukien. Ja tämä tarkoittaa jälleen niitä julkisen sektorin ammattilaisia, joilla olisi riittävä osaaminen ja resurssit keskittyä kyseisen hankkeen teettämiseen. Toisin sanoen vanhan koulukunnan vaativia tilaajia.

Ehdotus on luonnollisesti täysin vastoin ikuista vinkumista siitä, kuinka tehoton julkinen sektori syö koko kansantalouden tuottavuuden. Mutta nyt ei ollakaan hakemassa byrokraatteja vaan ammattilaisia. Toki niitä saadakseen julkisen sektorin pitää nopeasti kehittää työnantajamielikuvaansa ja maksaa osaajan ajasta asiallinen korvaus, mutta se kaikki on lopulta erittäin halpaa verrattuna siihen, että yksikin sadan miljoonan projekti menee pitkäksi. Tai – kuntakenttään liittyen, mihin tämä kaikki myös pätee sellaisenaan – se kymmenen miljoonan euron koulu on kymmenen vuoden päästä homeessa.

Siispä päättäjä: jos haluat itsellesi toteemin tai kiertoliittymän, varmista aivan ensimmäisenä omien joukkojesi osaaminen ja riittävyys. Vasta sitten big roomeilla ja ryhmähaleilla voidaan päästä siihen kustannustaivaaseen, jossa kaikki voittavat. Jopa me, veronmaksajat. 

Teksti: Teemu Vehmaskoski,
vt. toimitusjohtaja (1.9.2017 alkaen), johtaja, tuotteet ja palvelut, Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL

Takaisin edelliselle sivulle